Entäs se sukunimi?

Naimisiin mennessä avioparilla taitaa olla Suomen sukunimilain mukaan sukunimen kanssa kolme vaihtoehtoa:
- Molemmat pitävät oman nimensä
- Jompikumpi ottaa yhdistelmänimen.
- Jompikumpi ottaa toisen nimen

Teoriassa on mahdollista molempien myös vaihtaa jomman kumman suvussa suoraan edeltävillä esivanhemmilla esiintyneeseen nimeen. Käytännössä tämä kai menisi Sukunimilain pykälien mukaan niin, että se jonka suvussa tämä nimi esiintyy, vaihtaa sukunimensä ensin siihen, ja sitten avioliiton yhteydessä toinenkin osapuoli saa kyseisen nimen.

Olen viimeaikoina selaillut useitakin hääkeskusteluja ja hääfoorumeita, ja todennut että tästä aiheesta keskustellaan välillä kovinkin kiihkeästi. Jotkut pitävät miehen nimen ottamista naista alistavan perinteen jatkamisena ("nainen siirtyy oman perheensä omistuksesta miehen omistukseen"), ja jotkut tärkeänä perinteenä. Jotkut ovat kiintyneitä omaan sukunimeensä, ja jotkut taas haluavat siitä mahdollisimman pian eroon. Joskus jopa sukulaiset ovat syyllistäneet, kun joku on vaihtanut pois harvinaisen nimensä ja ottanut kumppaninsa yleisemmän nimen. Mielipiteitä ja perusteluja on laidasta laitaan, ja yllätyin miten  tästä aiheesta on internetin syövereissä saatu ihan tappeluita aikaiseksi. Omat mielipiteeni eivät ole erityisen jyrkät, eikä tästä ole meillä saatu kovin pitkällisiä keskusteluja aikaiseksi. Jotain olen kuitenkin oman pääni sisällä asiasta pohtinut, ja kirjoitan nyt jotain ajatuksiani auki näistä vaihtoehdoista.

Molemmat pitävät oman nimensä?
Minulle on tärkeää, että koko perheellä on yhteinen nimi, oli se sitten kenen nimi hyvänsä. Siksi tämä vaihtoehto ei oikeastaan koskaan käynyt mielessänikään. Minusta yhteinen nimi on niin paljon yksinkertaisempi ja selkeämpi, kuin erilliset. Se kertoo heti, että naimisissa ollaan, ja perhe tuntuu "yksiköltä". Ja se on myös muiden niin paljon helpompi muistaa! Lähes joka joulu joku pohtii joulukortteja kirjoittaessaan, että mikä olikaan sen kaukaisemman sukulaisen vaimon sukunimi, ja kumman sukunimen antoivat lapsilleen. Korttien kirjoittajan ongelmahan se tietysti on, eikä pohdinnan alla olevan pariskunnan, mutta silti tämä on osaltaan muokannut ajatusmaailmaani.

Jos kumppaneilla olisi jo ennestään lapsia omilla nimillään, niin asia olisi varmaasti aika erilainen, ja pohtimisen arvoinen. Miettisin asiaa ehkä uudemman kerran myös silloin, jos molemmilla olisi jotenkin erityisen hienot sukunimet, etenkin jos ne sointuisivat hyvin yhteen. Esimerkiksi vaikka Peltovuori ja Peltoniemi.

Jompikumpi ottaa yhdistelmänimen?
On olemassa ihan kauniitakin yhdistelmänimiä, en kiellä sitä! Joku Koivu-Rantala (ihan keksitty esimerkki) voisi vielä olla kaunis, jos ensimmäinen osa on lyhyt, ja toinen siihen sopiva "sukunimimäinen" sana. Sen sijaan kaksi pitkää sukunimimäistä nimeä, kuten vaikka Virtanen-Korhonen ei kyllä minun mielestäni toimi yhdistelmänä millään. Minulla on tosi pitkä nimi: etunimessä 8 kirjainta, ja koko nimessä sukunimineen 27 kirjainta. En ole kyllä vapaaehtoisesti nimeä enää pidentämässä. Meidän molempien sukunimet kuuluvat tähän jälkimmäiseen kategoriaan: pitkät ja -nen loppuiset, miehen nimessä yksi kirjain enemmän kuin omassani. En ole hetkeäkään ajatellut, että ne yhdistäisin.

Jompikumpi ottaa toisen nimen?
Kahden edellisen vaihtoehdon osoittautuessa meille sopimattomaksi, jää tämä. Mutta kumman nimi? Väestörekisterikeskuksessa on M:n sukunimellä yli 4000 ihmistä, ja minun sukunimelläni n.5500. Tunnen Tampereella useita sukunimikaimojani, jotka eivät ole minulle sukua (eivätkä kai kaikki heistä ole keskenäänkään sukua), lähes sama ilmeisesti on myös M:n tilanne. Koska tunnen sukunimikaimoja, jotka eivät ole mnulle sukua (jopa työpaikallani!), minulla ei ole mitään erityistä kiintymussuhdetta juuri tähän sukunimeen. Se ei ole harvinainen tai erityisen kaunis, ja nimistä muodostuvat nimikirjaimetkin ovat ihan tavalliset. Lisäksi olen jotenkin aina ajatellut, että tietysti joskus vaihdan nimeni, sillä esimerkiksi oma äitini ja hänen äitinsä ovat näin tehneet. M taas ei ole koskaan aiemmin ajatellutkaan nimensä vaihtamista, ja olen hänelle aina sanonut vaihtavani omani, joten hänen ei ollut tarvekaan sellaista miettiä.

M:n nimi ei ole mitenkään sen erikoisempi, mutta ei myöskään mitenkään huonompi. Olisin luultavasti alkanut pullikoida vaihtoa vastaan, mikäli miehen nimi olisi ollut minusta jotenkin liian hölmö. Ja on tietysti näitä tapauksia, joissa jokin ihan kiva sukunimi näyttäisi/kuulostaisi typerältä yhdistettynä johonkin tiettyyn etunimeen, jolloin ehkä myös vastustaisin oman nimeni vaihtoa.

Tietysti myös sukunimen harvinaisuus olisi yksi vaihtohaluihin vaikuttava asia. Tämä ei ole meillä kuitenkaan mitenkään ajankohtaista, vaikka tietysti jos noita lukuja katsoo, niin minähän olen vaihtamassa harvinaisempaan nimeen!

Oli siis kaikin puolin helppo ja kivuton päätös, että minä otan miehen nimen. Olkoonkin, että jonkun mielestä se tarkoittaa, että vaihdan omistajaa kuin joku karja. Ei sillä, lehmät on kivoja ;)

Jotain ihan muuta?
On myös olemassa äitini tyttönimi, joka on väestörekisterikeskuksen mukaan käytössä 16:lla henkilöllä. Nämä kaikki ovat sukua myös minulle. Koska kyse on äitini tyttönimestä, olisi minun ilmeisesti ihan laillisesti mahdollista vaihtaa siihen vaikka heti, ja näin mies voisi sitten vaihtaa sen avioliitossa itselleen. Nimi on aikanaan otettu käyttöön vuonna 1936 ruotsinkielisen nimen tilalle. Tämä ruotsinkielinen nimi taas on äitini tekemän sukututkimuksen perusteella aikanaan annettu suomalaiselle sotilaalle (rahvaalla ei siihen aikaan ollut sukunimiä, vaan oltiin tavallisia Martinpoikia ja Ainontyttäriä, mutta ilmeisesti ruotsin vallan sotilaille annettiin sukunimi). Ei siis ole mitään ruotsalaisia aatelisia tai hulppeaa historiaa tiedossa.

Olen joskus huvikseni leikitellyt ajatuksella vaihtaa tähän Suomenkieliseen versioon, vaikka en koskaan kovin tosissani. Olen kokenut sen lopulta melkoiseksi erikoisuudentavoitteluksi: vaihtamisen syy olisi pelkästään nimen harvinaisuus. En ole ollut juurikaan tämän nimen kantajien kanssa tekemisissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (esim. kummini perhe, ja jo edesmenneet isovanhempani), joten varsinaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ei juuri ole. Mitä muut sukulaiset ajattelisivat tällaisesta "pyrkyryydestä"? Ja mitä oman sukuni sukulaiset ajattelisivat, jos menisin ja vaihtaisin äidin tyttönimeen? Ja jos nyt erikoisempaan haluaisi lähteä, niin miksei sitten samantien ottaisi sitä ruotsinkielistä G:llä alkavaa alkuperäisnimeä? Siinä olisi jo -nen nimeen tottuneelle tavallisen maanviljelijän tyttärelle melkoinen nimi kannettavaksi!

Jos taas M päättäisi jostain syystä ottaa itselleen jonkin sukunsa vanhan nimen, todennäköisesti vaihtaisin tai olisin vaihtamatta tähän nimeen aivan samoin perustein kuin nykyiseenkin. Tosin saattaisin kyllä nyt tässä vaiheessa protestoida uuden sukunimen hankkimista, sillä olen jo varannut tälle nykyiselle uudelle sukunimelle etunimi.sukunimi sähköpostiosoitteen, ettei kukaan muu ehtisi ensin! :D Olen jo aloittanut totuttelun uuteen, ei sitä nyt enää voi muuttaa!

#2 Häävalokuvat

Follow Marjaana's board My favourite wedding photos on Pinterest.

Meidän häävalokuvaaja on jo valittu hyvän aikaa sitten, jopa ennen hääpäivää! Kuvaajaksi tulee meille molemmille tuttu valokuvauskeikkoja tekevä kaveri Riikka. Kuvaustilanteessa on tärkeää, että kuvaajan kanssa pystyy olemaan rento, ja että kuvaajalle pystyy esittämään toiveita. Siksi Riksu on ihan mainio valinta, odotan kuvausta oikein innolla, siitä tulee vielä hauskaa! Itselleni valokuvat ovat aina olleet tärkeitä, ja haluan ihan kuvallisia muistoja tapahtumista ja reissuista. Hääpäivä ei tee poikkeusta tähän. Jos yhden päivän suunnitteluun ja toteuttamiseen käytetään tuhottomasti aikaa, energiaa ja rahaa, ja siitä jää ihanien muistojen lisäksi käteen lähinnä sormus ja valokuvat, niin tietysti niihin haluaa panostaa! Mieskin tuossa totesi, että olisihan se nyt typerää harmitella lopun ikänsä huonoja valokuvia, kun sitä päivää ei oikein voi uusia :D Kuvat ovat siis yksi oleellinen panostuskohde meille molemmille.

Minulla on pari toivetta kuvien suhteen, jotka varmaan tarkentuvat sitten kun hääpaikka on valittu, ja miljöötä käyty ihastelemassa. Hääparin kuvaus ajoittuisi  vihkimistä edeltävään aamuun, ja muu kuvaus sitten vihkimisen jälkeiseen hetkeen.

Ensinnäkin: tahdon kuvan koko vierasporukasta. Kaikki jonkunsortin riviin tai rykelmään, ja kuvaan. Tämä voisi tapahtua heti vihkimisen jälkeen ulkona, mutta pitää miettiä että miten saa noin ison porukan samaan kuvaan. Itse olen aina tykännyt katsella vanhoja valokuvia. On ollut hauska katsella, minkä näköisiä vaatteita ja silmälaseja kulloisinakin vuosikymmeninä on käytetty, miltä joku talo näytti ennen remonttia, ja miltä joku sukulainen näytti vuosia sitten. Sukulaisten tunnistaminen vanhoista valokuvista on ollut mielenkiintoista, ja toisaalta joskus valokuvat ovat ainut tapa saada tietää miltä joku edesmennyt sukulainen näytti. Tällaisesta isosta vieraskuvasta jäisi kaunis muisto, josta voisi olla myös hauska tulevaisuudessa esitellä omille lapsille, että katsokaas tuossa on teidän pikkuserkku, se oli noin pieni silloin! Kyseessä voi tietysti olla luokkakuvamainen pönötyskuva, mutta netin syövereistä löytyi muitakin ihan hauskoja ideoita:

Sitten toiseksi haluan tietysti hääpotretin. Perinteinen pönötyspotretti tai parikin pitää tietysti ottaa, mutta yksi erityinen toive minulla on tähänkin. Perinteisemmän kuvan lisäksi tahtoisin myös sellaisen, jossa hääpari ei "valloita" koko kuvaa, ja ole sen keskellä. Ylimmäisenä olevassa galleriassa näkyy suosikkihääkuvia, jotka olen netin syövereistä löytänyt. Haaveilen kuvasta, jossa taustalla on paljon luontoa, ja vaikkapa järvimaisema. Haluaisin tämän kuvan meille sitten seinälle, joten se saa olla vähän taiteellisempikin. Hääparin ei tarvitse katsoa kameraan, siluettikin voisi olla hieno. Mieskin yhtyy tähän toiveeseen, ei kuulemma halua liian lähikuvaa kasvoista :D

Näiden toiveiden lisäksi olen aika perinteisillä linjoilla. Peruskuvat hääparista vanhempien, kaasojen ja bestmanin, kavereiden ja muiden halukkaiden sukulaisten kanssa, jne. Ja mitä ideoita valokuvaajalla sitten onkaan, olen avoin ehdotuksille :) Varmasti myös usealla sukulaisella on kamerat mukana, joten pitää varmaan pyhittää pieni hetki kuvattavana olemiselle. Mitään dokumentaarista "tältä morsian näytti aamulla herätessään, ja tätä hän söi aamupalaksi" tyyppistä kuvausta en sentään halua. 

Kuvausasiat tuntuvat olevan miljöötä lukuunottamatta siis hoidettuna! Jotain sentään jo valmiina...

Satunnaisia huomioita

Häiden suhteen suunnitelmat ovat hyvin alustavia. On kevyttä budjettisuunnitelmaa, vieraslistaa, satunnaisia "eikö olisi kiva jos-" keskusteluja ja sopivan paikan metsästystä, kampauspohdintoja, sunmuita, mutta ei mitään lukkoonlyötyä. Lounais-Hämeen Pirtille ollaan päätetty mennä keväällä kauniimmalla säällä syömään ja katsomaan. Tai ehkä jo talvella, mikäli vaan tulee sopivan kaunis keli. Jostain kumman syystä haluan esitellä paikan Mikolle silloin, kun se on kauneimmillaan ;) Ympäröivää luontoa, läheistä järven rantaa ja Kaukolanharjun näkötornia ollaan Mikon kanssa jo ihasteltukin, ja jopa auto parkkeerattu Pirtin parkkipaikalle. Pirtillä oli tuolloin yksityistilaisuus, niin käveltiin vain ohi. En tullut varmaan edes maininneeksi siitä mitään, hitsi vieköön!

Kaukolanharjun Näkötornista

Itselleni paikka on tuttu useammistakin juhlista, ja Pirtin läheinen uimaranta on ollut lapsuuden suosituimpia uimapaikkoja. Itse Pirtin terassin suurista ikkunoista on kaunis järvimaisema, ja ympäröivä Saaren kansanpuisto sopisi hääpaikaksi kuin nenä päähän tällaisille luontohiippareille. Pitkämatkalaisille olisi kätevästi hotelleja Forssassa reilun vartin matkan päässä, taikka sitten Hämeenlinnassa reilun 40min matkan päässä.

Toki vaihtoehtojakin kartoitetaan ihan vaan, että tulee varmasti varattua meille kaikin puolin sopivin paikka. Tämä on ehdottomasti tähän mennessä selatuista vaihtoehdoista oma suosikkini, mutta ei tietenkään varata mitään ennen kuin molemmat ovat paikan nähneet. Varauksen voi tuonne tehdä korkeintaan vuoden ennen juhlaa, joten tässä ehtii vielä.

Vaikka mitään suuria suunnitelmia nyt ei ollakaan tehty, niin paljon ideoita ja pohdittavaa saatiin syksyllä juhlituista kaverin häistä, joissa olin morsiusneitona. Saippuakuplien puhaltaminen kirkon portailla oli hauskaa, ja paljon kivempi idea kuin vaikkapa linnuille vaarallinen riisi. Monta muutakin ajatusta mm. ohjelmasta ja häätansseista heräsi, mutta niistä lisää myöhemmin. Ja satuinpa puhumaan erään henkilön kanssa, että hän saattaisi tietää vaatetusalaa opiskelevan kaverin joka kaipaisi juhlapukutyönäytteeseensä tilaajaa. Teetetty hääpuku olisi kyllä hieno! Saa nähdä, mitä tästä kehkeytyy.

Kävin juhlaa varten ihan kampaajalla asti laitattamassa kampausta, ja siitä tulikin oikein kiva - ja se pysyi koko juhlapäivän oikein kauniina! Yleensä kaikenmaailman kiharaviritykset lässähtävät minulla alta aikayksikön, ja tämänkin kanssa pelkäsin pahinta annettuani kampaajalle vapaat kädet ja saatuani tuollaisen.

Tuo kuitenkin pysyi koossa hyvin, ja kun sen kotona purin (se sisälsi 53 hiuspinniä!!), olivat kiharat yhä aika muikeat. Olihan ne toki myös lakattu niin, että tuntui, mutta pysyivät koossa silti! Hääkampaukseksenikin voisin harkita jotain tuollaista nyt kun olen nähnyt sen toiminnassa! Kieltämättä sitä silmällä pitäen kävinkin kampaajalla noita häitä varten...


Yksi projekti häitä varten on sentään aloitettu, vaikka kyse nyt on paljon muustakin kuin vain häistä: vähän lihasta käsivarsiin! Lähtötilanne on kutakuinkin tuossa oikealla, ja ykkäolevissa iltapukukuvissa. Luisevat olkapäät, löysät käsivarret ja lihasten heikkouden myötä päätetyössä kipeytyvät kyynärpäät.

Jos haluan harkita hihatonta hääpukua, niin jotainhan tuolle on tehtävä! Samoin, jos haluan pysyä työkuntoisena alallani... Lisäksi kunnon kohottaminen (muualtakin kuin käsivarsista) ei ole koskaan haitaksi, ja saattaa jopa auttaa myös kehittymään ratsastusharrastuksessa. Millekään morsiusdieetille en ole rupeamassa, vaan syödä pitäisi melkeinpä jopa nykyistä enemmän. Ratsastustuntien lisälsi olen nyt yrittänyt raivata aikatauluuni tilaa ryhmäliikuntatunneille, ja ehkä jopa kuntosalille. Viimeksi nyt lauantai-aamuna tuli käytyä jumppatunnilla, ja kyllä huomaa olevansa lihasvoiman suhteen ihan rapakunnossa. Mitään bodarihommiakaan en ole alkamassa, mutta jos nyt edes saisin lihaskuntoa senverran että jaksaisin itse vaihtaa autooni renkaat, niin siinä olisi jo alku!

Eilen tosiaan vahdettiin talvirenkaat, ja totesin että vaikka teoriassa osaisinkin vaihtaa tienpäällä poksahtaneen renkaan, niin käytännössä käsissä ei riittäisi voima vääntää sitä pikkutunkkia, nostaa vararengasta takakontista, tai nostaa ja pujotella sitä paikalleen pulteille, hirvittäisi myös lähteä liikenteeseen itse kiristetyillä pulteilla..

 

Ehkä siis käyn vähän treenaamassa, ja toivon ettei siltikään tarvitse ruveta tienposkessa renkaita yksin vaihtelemaan. Renkaidenvaihtoon on onneksi olemassa parempiakin välineitä, kuten alla käyttöön otettu isompi tunkki (kuvassa näytetään kahdelle oppilaalle oikea kohta auton pohjassa, josta sitä saa nostaa), jolla minäkin sain auton ilmaan yhdellä kädellä :D

Renkaanvaihtokuvat hehkeissä navettahaalareissa eivät ehkä kuvasta ihan just sitä mitä hääblogeissa on totuttu näkemään, mutta mitäpä tuosta. Tästä blogista kyllä oli tarkoitus tulla täysiverinen hääblogi, mutta koska aiempi omiin kuulumisiini keskittynyt blogini Parasta Ikinä on pikkuhiljaa profiloitunut lähes täysin kissablogiksi, päätin että se saa sellaisenaan pysyäkin. Omat kuulumiseni kirjoittelen vastedes tänne.

#1 Hääpaikka

Vieraslista [x]
Alustava hääbudjetti [x]
Hääpäivä [x]
Hääpaikka [ ]

Kun vieraslista ja alustava hääbudjetti on koossa, on hyvä hetki alkaa pohtia paikkaa hääjuhlalle. Sellaisen löytäminen on yllättävän vaikeaa. Yksi paikka meillä on erittäin vakavassa harkinnassa, mutta sen saa varata vasta vuotta ennen juhlaa. Ja sekin valikoitui oikeastaan siksi, että olen siellä joskus aiemmin käynyt ja tunnen paikan. Monilla juhlapaikoilla on surkeat tai vähintään epäinformatiiviset nettisivut, kuvia on hämmästyttävän vähän, google löytää suht huonosti meitä kiinnostavia kohteita (ei tahdota mitään överikalliita kartanohäitäkään) ja toisaalta monilla juhlapaikkoja listaavilla sivuilla on rutosti vanhentuneita ja toimimattomia linkkejä.

Kuvat tilasta ovat meille valikoinnissa ensisijaisen tärkeitä, sillä meillä on sen suhteen tarkat kriteerit. Tänä syksynä pitäisi vielä käydä muutamia tiloja katsastamassa, mutta noiden huonojen nettisivujen ja minimaalisten tai huonolaatuisten kuvien perusteella on hankala valita edes niitä vierailtavia kohteita!

Onko juuri sinulla tiedossa joku meidän kriteereihin sopiva paikka? Kommentoithan tähän blogiin (klikkaamalla vasemmalla minun kuvan alla olevaa palluraa) tai sähköpostilla ( miitanen@gmail.com ) vinkkisi, kaikki apu otetaan vastaan!

Meidän kriteerit

* Korkeintaan puolentoista tunnin matkan päässä Tampereelta, jotta päästään paikan päälle suht kivuttomasti useampaankin otteeseen juttelemaan ja ihmettelemään.

* Sopivan matkan päässä pitää olla majoitusmahdollisuus (järkevä hotelli tms.) ainakin puolille vieraista.

* Vihkimisen pitää olla mahdollista juhlapaikalla. Emme mene naimisiin kirkossa, vaan Pappi kutsutaan paikan päälle. Ulkovihkiminen olisi mahtavaa, mutta sateen mahdollisuuden vuoksi vihkimisen pitää onnistua myös tarpeen tullen sisällä niin, että kaikki vieraat pääsevät istumaan ja näkemään toimituksen.

* Kaikki n. 100 vierasta tulisi mahtua syömään samaan tilaan. Ei mitään sivuhuoneen sivuhuoneita, sillä tarkoitus ei ole, että ihmiset lymyilevät omissa porukoissaan jutellen pelkästään entuudestaan tutuille ihmisille. Haluamme myös, että kaikki näkisivät helposti kaiken ohjelman.  On ok, että ruokapöydät ovat vihkimisen ajan sivussa, ja että ne siirretään paikalleen vihkimisen jälkeen.

* Tilassa pitää olla mahdollista järjestää tanssit loppuillasta, eli tanssilattialle pitää olla tilaa.

* Miljöössä järvi- tai metsämaisema. Kaupunkihäät ei olisi mitenkään "meidän näköiset", ja sulhanen on sitä mieltä että pellon keskellä oleva hääpaikka olisi liikaa minun näköiseni ja liian vähän hänen.

* Olisi mahtavaa jos astiat, pöytäliinat, koristus, pitopalvelu, ruuat, kahvit, siivous ja alkoholitarjoilu tulisi paikan päältä, eli esimerkiksi ravintola- tai hotelli olisi paikkana sopiva. Ei olla "virosta halvalla lavakaupalla viinaa"- ihmisiä, joten ei kavahdeta A-oikeudellista paikkaa. Sellaiseenhan ei ei omia juomia saa tuoda. Muutenkin mahtavaa, jos näin iso osa järjestelyistä saataisiin fiksuna kokonaisuutena. Jos nyt jostain syystä halutaan jotain erityistä esim. koristukseen, hoidetaan tietysti itse, mutta perussetti valmiina.