Auringonpimennys

Onhan tästä nyt jo yli viikko, mutta silti.

ps. Sunnuntaina 5.4. tutustumaan mahdolliseen hääpaikkaan!

Kuulumisia ja pukuilua

Viimeaikoina olen ollut blogimaailmassa kovin laiska. Löysin pitkästä aikaa vanhan rakkaan harrastukseni lukemisen, ja ne jotka minua vähääkään tuntevat, tietävät että kun aloitan lukemisen, sille ei tule loppua. Parissa kuukaudessa kahlasin läpi Diana Gabaldonin Matkantekijä- kirjasarjan. Varsinainen sarja sisältää 8 kpl 1000-1400 sivuista kirjaa, ja sen lisäksi luin saman kirjoittajan spinoff kirjoja muutaman kappaletta, ne tosin eivät ole ihan noin järkälemäisiä. Parhaillaan työn alla on Robert Galbraithin (J.K. Rowlingin taitelijanimi) kaksi dekkaria. Blogielämä koki kolauksen, sillä saatoin joskus työpäivän päätteeksi olla kokonaan avaamatta kotona tietokonetta, ja sen sijaan istua sohvan nurkassa kirja kainalossa.

Lukemisen lisäksi olen ratsastanut säännöllisesti, ja alkanut pohtia vakavasti pikkukisoissa käymisen mahdollisuutta. Ensimmäinen tilaisuus meni kuitenkin sivusuun viisaudenhampaiden poiston osuttua samalle viikolle. Seuraavat kisat ovat joskus huhtikuussa tai mahdollisesti vappuna (tarkka päivä ei vielä ole tiedossa), niitä odotellessa. Viisaudenhampaita lähti maaliskuun alussa kaksin kappalein, ja nyt niitä ei enää ole jäljellä yhtään - onneksi! Vihdoin ja viimein viimeisetkin säryt ovat kadonneet. Mitään muuta mullistavaa tässä ei kai ole tapahtunut. Diplomityötä on kirjoitettu neljän sivun verran, sen suhteen pitäisi ryhdistäytyä.

Kun blogihiljaisuutta kertyi näin pitkälti, alkoi uudelleenaloittaminen tuntua vaikealta. Nyt tuli kuitenkin täydellinen hetki, sillä eilen kävin sovittamassa hääpukuja! Palvelu oli tosi hyvää, ja tämmöiselle sovituskoppeja inhoavalle penseilijällekään ei tullut ahdistunut olo. Löysin sieltä oikeastaan kaksikin suosikkia (ja Mikko tykkäsi kuvien perusteella samoista puvuista kuin minäkin!), mutta kuten arvelinkin, yhtään kaksivärisiä pukuja ei ollut tarjolla. Niinpä katselin lähinnä malleja, mutta en kuitenkaan tehnyt mitään ostopäätöksiä.

Puku numero 1 oli merenneitomainen ja pitsinen. Kyllä, noissa molemmissa kuvissa on sama puku, mutta ensimmäisessä kuvassa seison korokkeella. Puku sopisi minulle, jos olisin päätä pidempi, mutta tuollaisenaan se ei iskenyt. Pitsisyyskään ei houkutellut, mutta olkaimet olivat ihan kivat. Tuo oli kuulemma minulle juuri sopiva koko, mutta silti tunsin oloni vähän makkarankuoreen tungetuksi. Jos olisin pidempi, voisin kuitenkin harkita.

Puku nro 2 (vas) oli kapealinjainen. Helma oli sifonkia(?), ja laskeutui kauniisti. Omasta mielestäni se oli kuitenkin ehkä vähän turhan kapea, ja antoi tasapaksun vaikutelman etenkin silloin kun en seissyt korokkeella. Tuossa oli jotain eleganssia, jota ihailin, mutta se ei oikein tuntunut kotoisalta. Pidin yläosan muodosta, vaikka ylitsevuotava pitsisyys nyt ei olekaan ihan minun juttuni.

Puku nro 3 (oikealla) oli leveämpi helmastaan. Joku tuossa ei kuitenkaan säväyttänyt.. ehkä ne olivat nuo vinotaitteet yläosassa? Tai sitten tuollainen sydämenmuotoisuus yläosassa, joka ei tuntunut ihan istuvan vartalonmalliini.

Puku nro 4 (jälleen vasemmalla) oli pitsisyydessään ihan liikaa, mutta pidin yläosan mallista ja olkaimista. Itse puku oli toki minulle sovitusvaiheessa hieman liian iso, ja siksi antoi vähän tasapaksun vaikutelman. Pitäisin ehkä enemmän jostain vyötäröä korostavammasta. Tässä on kaikista kokeilemistani puvuista toiseksi paras yläosa!

Puku nro 5 (oik) oli vähän herätekokeilu, että tulipahan nyt sitten sekin malli testattua. Pidin tuosta matalemmasta vyötärölinjasta jossainmäärin, mutta tuo muhkea tyllihelma ei oikein mitenkään istu omaan tyyliini. Pitsiä ja muhkeaa tylliä, oikea prinsessaunelma - ei siis oikein minua varten!

Sitten oli mekko numero 6 (vasemmalla), toinen merenneito, sydämenmuotoisella yläosalla. Tuossa minua eniten häiritsivät nuo selkeästi erottuvat saumat. Sellaisia en tahdo pukuuni! Muutenkin tuo oli hieman jäykkä, ja jälleen malli sopisi ehkä noin päätä pidemmille morsiamille. Yläosa oli "ihan ok", mutta jotenkin tämä mekko sopii paljon paremmin huippumalleille kuin tällaisille tavallisille tallaajille. Tunsin oloni tuossa vähän typeräksi!



Sitten päästään mekkoon numero 7. Todellisuudesa tämä oli itseasiassa ensimmäinen sovittamani mekko, mutta testasin tätä myös viimeisenä. Tästä sukeutui oma suosikkini. Pidin etenkin etuosan yläreunan käänteestä, ja vartalonmyötäisyydestä. Laahusta tuossa oli ihan liikaa, mutta myös helmassa oli tuollainen kiva käänne. Helmassa ei näkynyt sellaisia häiritseviä syviä saumoja kuin esimerkiksi mekossa nro 6, koska siinä oli tuollainen läpikuultava valkoinen (sifonki? joku muu?) itse kiiltävän helman päällä.

Oikeassa reunassa on vielä sama puku pitsiboleron kanssa, jos totean etten kehtaa esitellä hartioitani. Tämä puku on minusta kiva simppeliytensä vuoksi. Ei liikaa pitsiä, eikä varsinkaan mitään kimaltelevia koristeita. Mikkokin yllättäen piti tästä puvusta eniten! En kuitenkaan ole valmis luopumaan kaksivärisen puvun haaveestani, joten en tätä aio ostaa. Nyt tiedän kuitenkin vähän paremmin, mikä malli minulle sopii :)

Ja joo, häihin on puolitoista vuotta. Ei tässä vielä jäniksen selässä olla!

Juhlistamista

Juomalaseja vaille valmis kattaus!

Eilen illalla meillä juhlistettiin joulun tuloa (ja myöhästyneitä kihlajaisia myös, vaikka ei sitä kellekään mainittukaan) pikkujouluillallisen merkeissä. Mukaan oli kutsuttu 13 henkeä, joista lopulta 10 pääsi tulemaan, ja näinollen syöjiä oli yhteensä 12 - tällaiset juhlat kerrostalokaksiossa pakottivat vähän improvisoimaan ja käyttämään koko tuolikapasiteetin, mutta kaikille saatiin istumapaikka jonkinlaisen pöydän äärestä ja vielä niin että kaikki mahtuivat samaan tilaan.

Kaikki lähti ajatuksesta, että olisipa hauska paistaa joskus kokonainen kalkkuna - ja kutsua kavereita syömään. Ja niinhän me sitten tehtiin. Hommasin 5,1kg painoisen pakastekalkkunan (joka majaili aluksi kaverin pakastimessa, koska omaan ei mahtunut), ja aloin selvittämään kalkkunanpaiston saloja. Parhaat ohjeet löytyivät tietysti englanniksi - amerikkalaiset ovat tehneet kiitospäivän kalkkunan paistosta oikean taiteenlajinsa. Ja pirulaiset käyttävät ruokaohjeissaan yksikköinä paunoja, kuppeja ja gallonia!

Tarkkojen laskelmieni tuloksena päädyin siihen että tuonkokoisen kalkkunan sulatuksessa menee kolme vuorokautta, ja kannoin sen maanantai-iltana parvekkeelle n. 3-5 asteeseen. Sitten satuin lukemaan kalkkunapaketin kyljestä, että mokoma mukamas sulaisi jääkaappilämpötilassa 20 tunnissa! Pelästyin jo, että mokoma sulaisi liian nopeasti, ja käärin sille mm. villapaidan päälle eristeeksi, ja kylmäkallet kainaloon. Mutta pelko oli turha, vielä torstai iltana kalkkunaparka oli kovin kankea, vaikka olikin viettänyt keskiviikko-torstai yön jo ilman mitään eristeitä ihan jääkaapissa.

Seuraava askel oli karkkunan suolaus/marinointi/maustaminen, elikkäs brine. Kaverilta lainattuun saaviin iskettiin vettä, sipulia, merisuolaa, omenanlohkoja ja sokeria. Ruokaseurueeseen kuuluneen moniallergikon vuoksi jätimme yrtit ja esim. hunajan ja sitrushedelmät pois. Liemeen olisi voinut laittaa myös esim. omenamehua/siideriä/viiniä, tai valkoviiniä, mutta tälläkertaa tyydyttiin tähän. Kalkkuna hulmautettiin sinne upoksiin, ja jälleen parvekkeelle. yhdeksi viimeiseksi yöksi.

Kalkkunan täytteeseen meni yksi vihreä omena, 3/4 pienestä lantusta, reilu 100g porkkanaa (näitä yhteensä litran verran), puoli litraa sipulia ja puoli litraa leipäkuutioita (gluteeniton ja vehnätön tumma luumuleipä). Koko seos keitettiin pehmeäksi perjantai-aamuna, ja työnnettiin kalkkunan sisään. M hoiti tämän osuuden, sillä olin perjantaina iltaan saakka töissä.

Itse kalkkuna oli nostettu aamulla huoneenlämpöön, huuhdeltu ja kuivattu ylimääräisestä suolavedestä, ja rasvatu pinnasta kasvimargariinilla. Täytön jälkeen sen koivet ja siivet sidottiin narulla (ensikerralla tarvitaan vahvempaa lankaa (kalastajalankaa?), ostamamme paistinauha oli liian heikkoa tähän tarkoitukseen!), kalkkuna huljautettiin kinkkupussiin ja uuniin (ensimmäinen puoli tuntia 200 astetta, sitten 3 tuntia 175astetta). Mahtui sentään, vaikka pikkiriikkinen uuni onkin!

Kun pääsin töistä kotiin, näytti uunissa jo tältä. Koska olin todellinen älykääpiö, en muistanut ottaa kypsästä kalkkunasta enää kuvaa sen uunistanousun jälkeen! Mutta toisaalta, vieraat olivat tulossa, ja me vielä tyhjennettiin paistoliemi kinkkupussista, asetettiin kalkkuna siististi pellille tarjolle, ja keitin paistoliemestä kastikkeen (lisäsin puolet lisää vettä, raastoin mukaan omenan, ja suurustin pottujauholla), ja paistettiin kaksi pellillistä (yhteensä 1,5kg) ranskalaisia linnun kylkiäisiksi. Kavereiden kanssa oli sovittu että he tuovat salaattia, jälkiruokaa, viinejä yms. Ja lopullisessa tarjoilussa olikin yhteensä 4 viinipulloa (1 valkoinen, 3 punaista), iso salaatti + lisäkkeet (esim. paprikat, juustot yms), yksi piiras ja yksi jäädykekakku. 12 henkeä söi mukavasti.

Kalkkunasta jäi hyvin vähän jäljelle, ja kastike oli oikein onnistunut valinta korvaamaan kalkkunan hienoista kuivakkuutta (ja halpa, ottaen huomioon että muuten paistoneste olisi heitetty pois!). Syömisen jälkeen tietysti saunottiin, ja ensimmäisenä adventtina sisälle tuotu joulukuusikin piti vielä neulasensa kasassa. Se on meinaan ihan aito kotimetsästä haettu, eikä mikään muoviversio! Ilta onnistui siis mainiosti, tästähän voisi tehdä oikein pikkujouluperinteen kaveriporukalle:)

Kaiken huipuksi yöllä oli satanut vihdoin vähäsen lunta! Joulutunnelma on siis lähes täydellinen, ja huomenna olisi tarkoitus pyörähtää myös joulutorilla Tampereen keskustassa. Torstaina oli viimeinen tentti, joten kouluhommat on tältä vuodelta taputeltu, joululahjat on kahta lukuunottamatta paketoitu ja joulukortit on lähetetty. Ei siis ole enää kiire juuri minnekään :) Pitäisiköhän sitä leipoa illalla pipareita?

Kirjahylly ja sisustuspohdintaa

Afeni haastoi joskus kauan sitten kirjoittamaan omasta kirjahyllystä, ja tämä postaus onkin odottanut julkaisuaan jo hyvän aikaa. Vihdoin sain aikaiseksi viimeistellä sen! Vasemmalla on  meidän kirjahylly kokonaisuudessaan. Se on äärimmäisen täyteen survottu, mutta ajaa silti asiansa.

Lapsena ja nuorena olin kirjastojen suurkuluttaja, enkä omistanut kovin monta kirjaa. Kirjastoautolta tuli kyllä lainattua ja luettua kymmeniä kirjoja joka toinen viikko, mutta ne muutamat omat kirjat olin saanut lähinnä lahjaksi. Kuvaavinta on, että esimerkiksi kaikkien aikojen suosikkikirjasarjani Harry Potterit hankin omaan hyllyyni vasta pari vuotta sitten! Haaveilin kyllä kotikirjastosta, jossa olisi seinän peittävä iso kirjahylly täynnä kaikkea mielenkiintoista, mutta ensimmäiset omat kirjani asustivat pitkään yhdellä vaatekaapin hyllyllä. Sittemmin se alkoi täyttyä, ja lopulta huoneeni seinään ruuvattiin pari hyllyä kirjoilleni. Siitä ei valitettavasti arkistoissani ole kuvaa.. Sitten muutinkin jo pois kotoa. 

Ensimmäisessä asunnossa oli isot kirjahyllyt, mutta hyllyvälit olivat korkeat ja kiinteät, ja kirjarivien väliin jäi paljon hukkatilaa. Ihan haaveideni seinänpeittäviä ja kotoisia sisustuselementtihyllyjä niistä ei siis saanut, mutta niihin mahtuivat kaikki minun ja asuinkumppanini kirjat, elokuvat ja valokuva-albumit helposti siistiin järjestykseen ryhmittäin ja aakkostettuna. 

Kaksiosta yksiöön muuttaessani jouduin näistä kirjahyllyistä luopumaan, ja tilalle sain tuon meillä nytkin olevan äitini tädin vanhan hyllyn. Vasemmanpuoleisessa kuvassa  näkyy silloinen koko kirja- ja elokuvaomaisuuteni, ja tilaa jäi vielä pitää ylimmillä hyllyillä rehujakin!

Nyt asustan taas kaksiossa, mutta sama hylly tosiaan kulkee edelleen mukana. Hyllytilaahan tuossa on reilusti vähemmän, mutta se tila on kyllä luovasti käytössä. Ainoa ongelma on, etteivät DVD:t mahdu enää tuohon hyllyyn nyt, kun siinä on taas kahden ihmisen kirjat.. Mikko ei ole esittänyt vaatimuksia kirjahyllyn asettelun suhteen, joten olen saanut vaapasti heittää romukoppaan niin aakkosjärjestyksen kuin "kirjojen täytyy olla pystyssä" ajattelutavan. Se toki näkyy lievänä kaoottisuutena: nyt kirjat ovat kodikkaasti pystyssä, pinossa ja sekaisin, mutta järjestyksessä on kuitenkin oma logiikkansa kirjojen ryhmittelyn suhteen! 

Nykyään meidän elokuvat on aseteltu (huonosti) tv-tason kolosiin. Ne eivät mahdu pystyyn, eivätkä oikein kyljelleenkään, joten nykyisessä asettelussa joutuu arvailemalla löytämään etsimänsä. Uutta kunnon hyllyä tuohon ei mahdu, joten vaihtoehtoisia ratkaisuja ollaan pohdittu. Yhtenä merkittävimmistä se, että tuosta tv-tasosta pääsisi eroon. Se sopii ehkä konsolipelaajalle, ja on joskus ollutkin sellaisessa käytössä, että jokaisessa kolossa on ollut jokin konsoli, dvdsoitin, digiboksi tai muu vastaava. Meillä on kuitenkin nykyään tasan dvd-soitin, joten tv-tason kolot on ihan hukkakäytöllä.

Ei ketään blogin lukijoista sattuisi kiinnostamaan tuollainen 160cm pitkä hyväkuntoinen tv-taso monella lokerolla? Tilalle on haussa (vaikkapa vaihdossa) ~metrin levyinen  taso, jossa olisi hyllytilaa tuolle yhdelle soittimelle, ja esim. jokun kaappi tms. Esimerkiksi tämmöinen (liian kallis), tai tällainen (mutta kapeampi). Jos tuohon saisi kapeamman tason, saisi sen kylkeen ostettua kapean dvd-tornin (tämänkaltaisen), ja elokuvaongelmakin ratkeaisi! Tulostin tosin joutuisi muuttamaan, tai jopa siirtymään häkkivaraston puolelle. Se on joka tapauksessa aika toimimaton, joten turha sitä tuossa on oikeasti pitää. Skanneria toki joskus tarvitsee, mutta pari kertaa vuodessa on aika vähän. Joko sitten niinä kertoina kantaa tuon varastosta aina esiin, tai hankkii pelkän skannerin, joka menee sitten pienempään tilaan. 

Tätä TV-taso ongelmaa olen pyöritellyt jo pidemmän aikaa, ja tutkinut nettikirppiksiä. Opiskelijakämppään ei kuitenkaan viitsi sisustuksellisesti ihan tolkuttomasti rahaa uhrata, etenkään sellaiseen tavaraan joka ei välttämättä tulisi enää isommassa asunnossa käyttöön. Uusi TV-taso varmaan tulisi, tuosta vanhasta haluan joka tapauksessa eroon, mutta esim. dvd-tornille ei olisi enää tarvetta sitten, kun olisi tilaa toisellekin kirjahyllylle. Toistaiseksi täydellistä ja täydellisen hintaista tavaraa ei vaan ole sattunut silmään.

ps. Ensilumi on ihan mahtava juttu, kunpa se ei sulaisi pois, mutta kummasti tuli yhtäkkiä kovin ikävä autotallia, kun sellaista ei ole enää käytössä.

Satunnaisia huomioita

Häiden suhteen suunnitelmat ovat hyvin alustavia. On kevyttä budjettisuunnitelmaa, vieraslistaa, satunnaisia "eikö olisi kiva jos-" keskusteluja ja sopivan paikan metsästystä, kampauspohdintoja, sunmuita, mutta ei mitään lukkoonlyötyä. Lounais-Hämeen Pirtille ollaan päätetty mennä keväällä kauniimmalla säällä syömään ja katsomaan. Tai ehkä jo talvella, mikäli vaan tulee sopivan kaunis keli. Jostain kumman syystä haluan esitellä paikan Mikolle silloin, kun se on kauneimmillaan ;) Ympäröivää luontoa, läheistä järven rantaa ja Kaukolanharjun näkötornia ollaan Mikon kanssa jo ihasteltukin, ja jopa auto parkkeerattu Pirtin parkkipaikalle. Pirtillä oli tuolloin yksityistilaisuus, niin käveltiin vain ohi. En tullut varmaan edes maininneeksi siitä mitään, hitsi vieköön!

Kaukolanharjun Näkötornista

Itselleni paikka on tuttu useammistakin juhlista, ja Pirtin läheinen uimaranta on ollut lapsuuden suosituimpia uimapaikkoja. Itse Pirtin terassin suurista ikkunoista on kaunis järvimaisema, ja ympäröivä Saaren kansanpuisto sopisi hääpaikaksi kuin nenä päähän tällaisille luontohiippareille. Pitkämatkalaisille olisi kätevästi hotelleja Forssassa reilun vartin matkan päässä, taikka sitten Hämeenlinnassa reilun 40min matkan päässä.

Toki vaihtoehtojakin kartoitetaan ihan vaan, että tulee varmasti varattua meille kaikin puolin sopivin paikka. Tämä on ehdottomasti tähän mennessä selatuista vaihtoehdoista oma suosikkini, mutta ei tietenkään varata mitään ennen kuin molemmat ovat paikan nähneet. Varauksen voi tuonne tehdä korkeintaan vuoden ennen juhlaa, joten tässä ehtii vielä.

Vaikka mitään suuria suunnitelmia nyt ei ollakaan tehty, niin paljon ideoita ja pohdittavaa saatiin syksyllä juhlituista kaverin häistä, joissa olin morsiusneitona. Saippuakuplien puhaltaminen kirkon portailla oli hauskaa, ja paljon kivempi idea kuin vaikkapa linnuille vaarallinen riisi. Monta muutakin ajatusta mm. ohjelmasta ja häätansseista heräsi, mutta niistä lisää myöhemmin. Ja satuinpa puhumaan erään henkilön kanssa, että hän saattaisi tietää vaatetusalaa opiskelevan kaverin joka kaipaisi juhlapukutyönäytteeseensä tilaajaa. Teetetty hääpuku olisi kyllä hieno! Saa nähdä, mitä tästä kehkeytyy.

Kävin juhlaa varten ihan kampaajalla asti laitattamassa kampausta, ja siitä tulikin oikein kiva - ja se pysyi koko juhlapäivän oikein kauniina! Yleensä kaikenmaailman kiharaviritykset lässähtävät minulla alta aikayksikön, ja tämänkin kanssa pelkäsin pahinta annettuani kampaajalle vapaat kädet ja saatuani tuollaisen.

Tuo kuitenkin pysyi koossa hyvin, ja kun sen kotona purin (se sisälsi 53 hiuspinniä!!), olivat kiharat yhä aika muikeat. Olihan ne toki myös lakattu niin, että tuntui, mutta pysyivät koossa silti! Hääkampaukseksenikin voisin harkita jotain tuollaista nyt kun olen nähnyt sen toiminnassa! Kieltämättä sitä silmällä pitäen kävinkin kampaajalla noita häitä varten...


Yksi projekti häitä varten on sentään aloitettu, vaikka kyse nyt on paljon muustakin kuin vain häistä: vähän lihasta käsivarsiin! Lähtötilanne on kutakuinkin tuossa oikealla, ja ykkäolevissa iltapukukuvissa. Luisevat olkapäät, löysät käsivarret ja lihasten heikkouden myötä päätetyössä kipeytyvät kyynärpäät.

Jos haluan harkita hihatonta hääpukua, niin jotainhan tuolle on tehtävä! Samoin, jos haluan pysyä työkuntoisena alallani... Lisäksi kunnon kohottaminen (muualtakin kuin käsivarsista) ei ole koskaan haitaksi, ja saattaa jopa auttaa myös kehittymään ratsastusharrastuksessa. Millekään morsiusdieetille en ole rupeamassa, vaan syödä pitäisi melkeinpä jopa nykyistä enemmän. Ratsastustuntien lisälsi olen nyt yrittänyt raivata aikatauluuni tilaa ryhmäliikuntatunneille, ja ehkä jopa kuntosalille. Viimeksi nyt lauantai-aamuna tuli käytyä jumppatunnilla, ja kyllä huomaa olevansa lihasvoiman suhteen ihan rapakunnossa. Mitään bodarihommiakaan en ole alkamassa, mutta jos nyt edes saisin lihaskuntoa senverran että jaksaisin itse vaihtaa autooni renkaat, niin siinä olisi jo alku!

Eilen tosiaan vahdettiin talvirenkaat, ja totesin että vaikka teoriassa osaisinkin vaihtaa tienpäällä poksahtaneen renkaan, niin käytännössä käsissä ei riittäisi voima vääntää sitä pikkutunkkia, nostaa vararengasta takakontista, tai nostaa ja pujotella sitä paikalleen pulteille, hirvittäisi myös lähteä liikenteeseen itse kiristetyillä pulteilla..

 

Ehkä siis käyn vähän treenaamassa, ja toivon ettei siltikään tarvitse ruveta tienposkessa renkaita yksin vaihtelemaan. Renkaidenvaihtoon on onneksi olemassa parempiakin välineitä, kuten alla käyttöön otettu isompi tunkki (kuvassa näytetään kahdelle oppilaalle oikea kohta auton pohjassa, josta sitä saa nostaa), jolla minäkin sain auton ilmaan yhdellä kädellä :D

Renkaanvaihtokuvat hehkeissä navettahaalareissa eivät ehkä kuvasta ihan just sitä mitä hääblogeissa on totuttu näkemään, mutta mitäpä tuosta. Tästä blogista kyllä oli tarkoitus tulla täysiverinen hääblogi, mutta koska aiempi omiin kuulumisiini keskittynyt blogini Parasta Ikinä on pikkuhiljaa profiloitunut lähes täysin kissablogiksi, päätin että se saa sellaisenaan pysyäkin. Omat kuulumiseni kirjoittelen vastedes tänne.