- Molemmat pitävät oman nimensä
- Jompikumpi ottaa yhdistelmänimen.
- Jompikumpi ottaa toisen nimen
Teoriassa on mahdollista molempien myös vaihtaa jomman kumman suvussa suoraan edeltävillä esivanhemmilla esiintyneeseen nimeen. Käytännössä tämä kai menisi Sukunimilain pykälien mukaan niin, että se jonka suvussa tämä nimi esiintyy, vaihtaa sukunimensä ensin siihen, ja sitten avioliiton yhteydessä toinenkin osapuoli saa kyseisen nimen.
Molemmat pitävät oman nimensä?
Minulle on tärkeää, että koko perheellä on yhteinen nimi, oli se sitten kenen nimi hyvänsä. Siksi tämä vaihtoehto ei oikeastaan koskaan käynyt mielessänikään. Minusta yhteinen nimi on niin paljon yksinkertaisempi ja selkeämpi, kuin erilliset. Se kertoo heti, että naimisissa ollaan, ja perhe tuntuu "yksiköltä". Ja se on myös muiden niin paljon helpompi muistaa! Lähes joka joulu joku pohtii joulukortteja kirjoittaessaan, että mikä olikaan sen kaukaisemman sukulaisen vaimon sukunimi, ja kumman sukunimen antoivat lapsilleen. Korttien kirjoittajan ongelmahan se tietysti on, eikä pohdinnan alla olevan pariskunnan, mutta silti tämä on osaltaan muokannut ajatusmaailmaani.
Jos kumppaneilla olisi jo ennestään lapsia omilla nimillään, niin asia olisi varmaasti aika erilainen, ja pohtimisen arvoinen. Miettisin asiaa ehkä uudemman kerran myös silloin, jos molemmilla olisi jotenkin erityisen hienot sukunimet, etenkin jos ne sointuisivat hyvin yhteen. Esimerkiksi vaikka Peltovuori ja Peltoniemi.
Jompikumpi ottaa yhdistelmänimen?
On olemassa ihan kauniitakin yhdistelmänimiä, en kiellä sitä! Joku Koivu-Rantala (ihan keksitty esimerkki) voisi vielä olla kaunis, jos ensimmäinen osa on lyhyt, ja toinen siihen sopiva "sukunimimäinen" sana. Sen sijaan kaksi pitkää sukunimimäistä nimeä, kuten vaikka Virtanen-Korhonen ei kyllä minun mielestäni toimi yhdistelmänä millään. Minulla on tosi pitkä nimi: etunimessä 8 kirjainta, ja koko nimessä sukunimineen 27 kirjainta. En ole kyllä vapaaehtoisesti nimeä enää pidentämässä. Meidän molempien sukunimet kuuluvat tähän jälkimmäiseen kategoriaan: pitkät ja -nen loppuiset, miehen nimessä yksi kirjain enemmän kuin omassani. En ole hetkeäkään ajatellut, että ne yhdistäisin.
Jompikumpi ottaa toisen nimen?
Kahden edellisen vaihtoehdon osoittautuessa meille sopimattomaksi, jää tämä. Mutta kumman nimi? Väestörekisterikeskuksessa on M:n sukunimellä yli 4000 ihmistä, ja minun sukunimelläni n.5500. Tunnen Tampereella useita sukunimikaimojani, jotka eivät ole minulle sukua (eivätkä kai kaikki heistä ole keskenäänkään sukua), lähes sama ilmeisesti on myös M:n tilanne. Koska tunnen sukunimikaimoja, jotka eivät ole mnulle sukua (jopa työpaikallani!), minulla ei ole mitään erityistä kiintymussuhdetta juuri tähän sukunimeen. Se ei ole harvinainen tai erityisen kaunis, ja nimistä muodostuvat nimikirjaimetkin ovat ihan tavalliset. Lisäksi olen jotenkin aina ajatellut, että tietysti joskus vaihdan nimeni, sillä esimerkiksi oma äitini ja hänen äitinsä ovat näin tehneet. M taas ei ole koskaan aiemmin ajatellutkaan nimensä vaihtamista, ja olen hänelle aina sanonut vaihtavani omani, joten hänen ei ollut tarvekaan sellaista miettiä.
M:n nimi ei ole mitenkään sen erikoisempi, mutta ei myöskään mitenkään huonompi. Olisin luultavasti alkanut pullikoida vaihtoa vastaan, mikäli miehen nimi olisi ollut minusta jotenkin liian hölmö. Ja on tietysti näitä tapauksia, joissa jokin ihan kiva sukunimi näyttäisi/kuulostaisi typerältä yhdistettynä johonkin tiettyyn etunimeen, jolloin ehkä myös vastustaisin oman nimeni vaihtoa.
Tietysti myös sukunimen harvinaisuus olisi yksi vaihtohaluihin vaikuttava asia. Tämä ei ole meillä kuitenkaan mitenkään ajankohtaista, vaikka tietysti jos noita lukuja katsoo, niin minähän olen vaihtamassa harvinaisempaan nimeen!Oli siis kaikin puolin helppo ja kivuton päätös, että minä otan miehen nimen. Olkoonkin, että jonkun mielestä se tarkoittaa, että vaihdan omistajaa kuin joku karja. Ei sillä, lehmät on kivoja ;)
Jotain ihan muuta?
On myös olemassa äitini tyttönimi, joka on väestörekisterikeskuksen mukaan käytössä 16:lla henkilöllä. Nämä kaikki ovat sukua myös minulle. Koska kyse on äitini tyttönimestä, olisi minun ilmeisesti ihan laillisesti mahdollista vaihtaa siihen vaikka heti, ja näin mies voisi sitten vaihtaa sen avioliitossa itselleen. Nimi on aikanaan otettu käyttöön vuonna 1936 ruotsinkielisen nimen tilalle. Tämä ruotsinkielinen nimi taas on äitini tekemän sukututkimuksen perusteella aikanaan annettu suomalaiselle sotilaalle (rahvaalla ei siihen aikaan ollut sukunimiä, vaan oltiin tavallisia Martinpoikia ja Ainontyttäriä, mutta ilmeisesti ruotsin vallan sotilaille annettiin sukunimi). Ei siis ole mitään ruotsalaisia aatelisia tai hulppeaa historiaa tiedossa.
Olen joskus huvikseni leikitellyt ajatuksella vaihtaa tähän Suomenkieliseen versioon, vaikka en koskaan kovin tosissani. Olen kokenut sen lopulta melkoiseksi erikoisuudentavoitteluksi: vaihtamisen syy olisi pelkästään nimen harvinaisuus. En ole ollut juurikaan tämän nimen kantajien kanssa tekemisissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (esim. kummini perhe, ja jo edesmenneet isovanhempani), joten varsinaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ei juuri ole. Mitä muut sukulaiset ajattelisivat tällaisesta "pyrkyryydestä"? Ja mitä oman sukuni sukulaiset ajattelisivat, jos menisin ja vaihtaisin äidin tyttönimeen? Ja jos nyt erikoisempaan haluaisi lähteä, niin miksei sitten samantien ottaisi sitä ruotsinkielistä G:llä alkavaa alkuperäisnimeä? Siinä olisi jo -nen nimeen tottuneelle tavallisen maanviljelijän tyttärelle melkoinen nimi kannettavaksi!
Jos taas M päättäisi jostain syystä ottaa itselleen jonkin sukunsa vanhan nimen, todennäköisesti vaihtaisin tai olisin vaihtamatta tähän nimeen aivan samoin perustein kuin nykyiseenkin. Tosin saattaisin kyllä nyt tässä vaiheessa protestoida uuden sukunimen hankkimista, sillä olen jo varannut tälle nykyiselle uudelle sukunimelle etunimi.sukunimi sähköpostiosoitteen, ettei kukaan muu ehtisi ensin! :D Olen jo aloittanut totuttelun uuteen, ei sitä nyt enää voi muuttaa!
